keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Valkaistut joulutortut

Jälleen kerran pääsin nauttimaan Nukku-Masan luovuudesta keittiössä.
 
Olin lapsuudenkodissani ja joulunodotus parhaimmillaan. Muuan vanha opettajani tuli tekemään kanssani joulutorttuja, mikä kuitenkin oli helpommin sanottu kuin tehty: Yleiskone, jolla torttutaikina oli määrä tehdä, alkoi pahemman kerran temppuilla. Toisaalta ihmettelen, miksi voitaikinan ylipäätään tein yleiskoneella, siihenhän ainakin mun mielestä soveltuu parhaiten wanhanaikaiset valmistuskeinot.
 
Joka tapauksessa yleiskoneesta alkoi kuulua kammottavaa haitarimusiikkia, ja sen kyljessä olevasta aukosta alkoi tursuta yököttävänhajuista, sienimäistä mönjää. Työpöytä alkoi hetkessä  lainehtia siitä, ja eikös kohta koko keittiön täyttänyt kyseinen aine. Sitä roikkui katosta kuin isoina verhoina, joten liikkuminen alkoi käydä  vaikeaksi.
 
Jostain syystä läppärini oli apukeittiössä. Opettaja keksi, että menisin pistämään siitä virrat poikki. Tein työtä käskettyä, ja se tehosi: sekä musiikki että mönjä hävisivät sen siliän tien.
 
Joulutorttutaikinan teinkin sitten käsipelissä loppuun. Päätimme vähän tuoda vaihtelua joulupöytään, ja niinpä luumuhillon sijasta täytimme tortut myslistä, sokerista ja vedestä koostuvalla töhkällä. Tortuista tehtiin myös  croissantin muotoisia.
 
Kun sitten päästiin koemaistamaan, lähetys tuli saman tien takaisin. Maku oli jotain aivan käsittämättömän kamalaa!
 
Äitini tuli paikalle ja alkoi kauhistella: Leivinjauhon sijaan olin tyrkännyt taikinaan klooripulveria. Äitini säilytti sitä keittiön kaapissa samanlaisessa purkissa kuin leivinjauho, koska mukamas aineen saisi siten nopeiten käyttöön, hän kun putsasi sillä säännöllisesti liesituulettimen.
 
Arvata saattaa, että kyseiset myrkkypommit lensivät roskiin. Eikä lie yllätys, että ruokahaluni on vieläkin jokseenkin kateissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti