sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Wikipedian peukaloimaton juttu

Muutama päivä sitten minusta tuli juttu Wikipediaan. Kuitenkin sitä alettiin heti rajusti muokata, ja minua tituuleerattiin keskusteluissa merkityksettömäksi OMAKUSTANNEkirjailijaksi, josta ei pitäisi olla Wikipediassa mitään. Herjoja alkoi sitten sadella lähdeviitteistä: Ensin ongelmana oli, ettei lähteisiin viitattu, ja kun kaverini tekivät lähdeviitteet, alettiin narista, että niitä onkin liikaa. Ehdin napata koko artikkelin ennen sen muuttamista, joten tässä tarina kokonaisuudessaan:

Jonna Stiina Mononen s. 27. heinäkuuta 1978 Imatra on Saksan-suomalainen kirjailija. Hän on ollut syntymästään saakka sokea.

Elämä Suomessa

Mononen syntyi imatralaisperheeseen toisena ja myös nuorimpana tyttärenä. Hänen äitinsä työskenteli luokanopettajana ja isänsä teknikkona silloisella Nesteen maakaasuasemalla. Tytön ollessa kolmen kuukauden ikäinen vanhemmat huomasivat, ettei hän seuraa mitään katseellaan eikä reagoi huoneeseen tuleviin ihmisiin, ennen kuin he puhuivat tai koskettivat häntä.

Tutkimukset Etelä-Karjalan keskussairaalassa ja HYKSissä paljastivat, että Mononen on sokea. Hän pystyy kuitenkin erottamaan valon. Vanhemmat terävöittivät tätä ominaisuutta esimerkiksi piilottamalla palavan taskulampun pimeässä huoneessa ja pyytämällä tyttöä etsimään sen.

Vanhemmat huomasivat tyttärensä olevan musikaalinen, joten he järjestivät hänet 3-vuotiaana viulukouluun. Tyttö vietti paljon aikaa myös pianon ääressä soittamalla kuulomuistista lastenlauluja ja omia sävellyksiään. Myöhemmin Jyväskylän konservatoriossa hänellä todettiin absoluuttinen sävelkorva.

Mononen aloitti koulun syksyllä 1985 Meltolan ala-asteella. Viranomaiset yrittivät sitkeästi patistaa hänen vanhempiaan viemään tytön Jyväskylään näkövammaisten kouluun, mutta vanhemmat pitivät päänsä. Syksyllä 1991 Mononen siirtyi Mansikkalan yläasteelle ja syksyllä 1994 silloiseen Imatrankosken lukioon. 16-vuotiaana hän päätti lähteä vaihto-oppilaaksi Saksaan. Koska hän ei osannut juuri lainkaan saksaa ja oli lisäksi sokea, vaihto-oppilasjärjestöt eivät halunneet häntä ohjelmiinsa.

Mononen tilasi Näkövammaisten kirjastosta lukion d-saksan oppikirjat ja lainasi lukionsa saksan opettajalta niihin liittyvät äänikasetit. Hän opiskeli yksin kaikki d-saksan kahdeksan kurssia vuoden aikana ja suoritti joka kurssin jälkeen kokeen saksan opettajan valvonnassa. Näin saadut arvosanat vakuuttivat vaihto-oppilasjärjestö YFU:n, joka sitten alkoi etsiä Monoselle isäntäperhettä.

Perhe löytyi Holtgast-nimisestä kylästä Pohjanmeren rannalta. Heinäkuussa 1996 Mononen matkusti isäntäperheensä luokse ja aloitti koulunkäynnin sikäläisessä lukiossa. Erimielisyydet perheen kanssa johtivat lopulta marraskuussa 1996 muuttoon Bad Bramstedtiin uuteen isäntäperheeseen, jossa Mononen viipyi heinäkuuhun 1997 eli vaihto-oppilasvuotensa loppuun saakka käyden paikallista lukiota.

Monosen mukaan vuosi oli rankka ja ahdistavakin, mutta hän oppi sen aikana pärjäämään itsenäisemmin. Hän kertoo mm. käyneensä vuoden aikana ensimmäistä kertaa yksin ostoksilla ja käyttäneensä ensimmäistä kertaa julkisesti valkoista keppiään.

Syksyn 1997 ja kevään 1998 aikana Mononen kirjoitti ylioppilaaksi. Hän kirjoitti mm. pitkän saksan, vaikkei muutamaa vuotta aikaisemmin ollut osannut kieltä lainkaan. Lisäksi hän kirjoitti pitkän englannin, ruotsin, ranskan, lyhyen matematiikan ja äidinkielen. Reaaliaineista hän valitsi biologian ja psykologian. Mononen sai neljä eximiaa ja kolme laudaturia, ja lukion päästötodistuksen keskiarvo oli 9,8.

Mononen olisi halunnut lähteä opiskelemaan lääkäriksi ja erikoistua syöpätautien hoitoon. Koska lääketieteelliset opinnot edellyttävät kliinistä hoitotyötä, haave ei toteutunut. Mononen on kuitenkin kertonut lukevansa lääketieteellisiä oppikirjoja huvikseen. Mononen päätti lähteä opiskelemaan kielenkääntäjäksi Savonlinnaan Joensuun yliopiston alaiseen Kansainvälisen viestinnän laitokseen, pääaineenaan saksan kääntäminen ja tulkkaus. Hän otti sivuaineiksi ruotsin kielen, suomen kielen, käännöstieteen ja kulttuurien välisen viestinnän. Hän opiskeli itseopiskeluna myös muutaman kurssin psykologiaa. Vuosien 1999 ja 2000 aikana hän suoritti Arlainstituutissa Espoossa aromaterapian perusteet sekä kaksi jatkokurssia.

Lähes jatkuvan sairastelun ja apuvälineiden rikkoutumisen vuoksi Monosen yliopisto-opinnot venyivät. Keväällä 2008 hän valmistui filosofian maisteriksi. Hän tutki pro gradussaan suomalaisten ja saksalaisten nettikauppojen käytettävyyttä sokean asiakkaan kannalta. Vaikka työssä olisi pitänyt paneutua sokealle tavoitettavan nettikauppojen tekstisisällön analysointiin, Mononen päätti huonon arvosanankin uhalla keskittyä nimenomaan käytettävyysnäkökohtiin, koska gradusta olisi hänen mukaansa silloin enemmän hyötyä.

Kesällä 2008 Mononen aloitti toimittajaharjoittelijana varkautelaisessa Keski-Savon uutiset -paikallislehdessä. Työt loppuivat kuitenkin lyhyeen taloussyistä.

Elämä Saksassa

Koska Mononen ei päässyt käyttämään saksan kieltä juuri missään, hän huomasi taitonsa ruostuvan. Hän päätti etsiä Internetistä saksalaisia kirjekavereita kielitaitoaan kohentaakseen ja saikin uusia ystäviä. Vuosina 2009 ja 2010 hän matkusteli eri puolilla Saksaa uusia kavereitaan tapaamassa.

Vuonna 2010 Mononen tutustui berliinistä kotoisin olevaan mieheen, ja rakkaus syttyi. Toukokuussa 2011 Mononen muutti Berliiniin parin yhteiseen asuntoon. Syksyllä 2011 Mononen työskenteli jonkin aikaa tarjoilijana berliiniläisessä pimeässä ravintolassa mutta sanoi pian itsensä irti työpaikkakiusaamisen vuoksi.

Syksyllä 2013 Mononen ja hänen avomiehensä muuttivat Bad Säckingeniin avomiehen saatua paikan sikäläisestä arkkitehtitoimistosta. Monosen perheeseen kuuluvat avomiehen lisäksi opaskoira Ike ja kissa Toivo. Monosen mieliharrastuksia ovat lukeminen, spinning, bloggaus, matkustelu ja vapaaehtoistyö. Hän on kerännyt lapsesta asti hajuvesiä, joita hänellä on tällä hetkellä noin tuhat. Haaveissa on myös oma nimikkotuoksu.

Mononen on osallistunut vuosien varrella muun muassa Punaisen Ristin ja eläinsuojeluyhdistysten toimintaan sekä tehnyt vapaaehtoistöitä saksalaisilla ja italialaisilla maatiloilla hoitaen lehmiä ja kanoja. Hän on myös antanut vertaistukea kohtalotovereilleen: Sokeuden lisäksi Mononen on kärsinyt vaikeasta ylipainosta, endometrioosista ja uniapneasta. Häntä on vaivannut vuosikausia myös masennus, joka ajoittain on muuttunut vaikeaksi ja hoitoa vaativaksi. Hänellä on takanaan lihavuusleikkaus, jonka ansiosta hän onnistui pudottamaan painoaan liki viisikymmentä kiloa.

Monosella todettiin talvella 2011 pitkälle edennyt Scheuermannin tauti, joka oli aiheuttanut hänen selkärankansa kasvamisen vinoon. Vika korjattiin leikkauksella. Mononen sairastui myös kolmoishermosärkyyn, joka saatiin kuriin leikkauksella.

Kesällä 2015 hänellä todettiin polymyalgia rheumatica, joka aiheutti kovia kipuja Monosen käsissä. Aluksi sairaus reagoi hyvin hoitoon prednisolonilla, mutta syksyllä Mononen sairastui temporaaliarteriittiin.

Mononen on kertonut inhoavansa itsesääliä. Vaikka sairauskokemukset ovat olleet rankkoja, hän on turvautunut huumoriin ja yrittänyt hyötyä kokemuksistaan kirjailijan työssään.

Ura kirjailijana

Opittuaan kirjoittamaan Mononen alkoi haaveilla kirjailijaksi tulosta. Jo sitä ennen hän oli kertonut ääneen omia tarinoitaan. Aluksi Mononen kirjoitti satuja pistekirjoituskoneella. Syksyllä 1988 hän sai vanhanaikaisen kirjoituskoneen, jolla hän alkoi kirjoittaa ystävänsä kanssa Liskojen maailma -nimistä satujännäriä. Vuotta myöhemmin hän sai sähkökirjoituskoneen ja keväällä 1991 ensimmäisen kannettavan tietokoneensa ja siihen liitetyn pistenäytön, jolla hän pystyi lukemaan.

Kahdeksannella luokalla Mononen otti valinnaisaineeksi konekirjoituksen ja alkoi opetella kymmensormijärjestelmää. Hän oppi sen nopeasti, koska joutui käyttämään taitoa päivittäin tietokoneella työskennellessään. Keväällä 1994 hän sijoittui toiseksi valtakunnallisessa, yhdeksänsille luokille järjestetyssä konekirjoituskilpailussa.

Mononen kirjoitteli tietokoneellaan pöytälaatikkoon erilaisia tarinoita mutta myös muutaman kirjan. Niitä hän ei kuitenkaan ole suostunut antamaan luettaviksi, koska hänen maailmankuvansa oli tuohon aikaan hänen mielestään naiivi, ja tekstit saisivat hänet vain naurunalaiseksi.

Tosissaan Mononen alkoi kirjoittaa talvella 2000. Hän kirjoitti puolessatoista vuodessa sairaalamaailmaan sijoittuvan trillerin neurokirurgista, joka hoitovirheen vuoksi menettää näkönsä ja alkaa selvitellä sairaalan hämäriä tapahtumia. Kirja jäi kuitenkin pöytälaatikkoon, ja Mononen menetti halunsa kirjoittaa pitkäksi aikaa.

Vuonna 2007 Mononen alkoi työstää toista romaaniaan, psykologista, rankkaa trilleriä nimeltä Marjanpoimija. Kirja valmistui, mutta kustantajat hylkäsivät sen. Samoin kävi hänen seuraavalle romaanilleen nimeltä Sokea raivo, jonka hän kirjoitti kolmessa kuukaudessa. Tarinassa sokeasta naisesta, jota perhe ja yhteiskunta on hylkinyt, tulee sarjamurhaaja. Mononen kertoo kirjoittaneensa sekä Marjanpoimijan että Sokean raivon terapiamielessä työstääkseen masennuksen ja muiden sairauksien aiheuttamia arpia. Sokea raivo ei kuitenkaan perustu hänen elämäänsä vaan kauhutarinoihin, joita hän on kuullut toisilta näkövammaisilta. Mononen korostaa, että hänen välinsä omaan perheeseen ovat aina olleet hyvät ja lämpimät. Sittemmin Mononen julkaisi Sokean raivon ja Marjanpoimijan e-kirjoina.

Mononen osallistui vuosina 2007 ja 2013 Oriveden opiston kirjoituskursseille, joiden vetäjinä toimivat Tapani Bagge ja Harri István Mäki. Syksyllä 2012 Berliinissä asuessaan Mononen ryhtyi kirjoittamaan miehensä innostavana ekotrilleriä, joka sisälsi myös scifiä. Kirjan kirjoittaminen jäi kuitenkin kesken, kun Mononen kuuli keväällä 2013 Gummerus -kustantamon järjestämästä romaaninkirjoituskilpailusta. Ekotrilleri oli siihen liian pitkä, joten Mononen alkoi työstää kirjaksi tarinaa, josta hän oli vuosia aikaisemmin nähnyt unen. Tarinassa joukko ihmisiä jää vangeiksi pimeään tippukiviluolaan vailla ruokaa ja toivoa pelastumisesta. Avomiehen kannustuksella ja häneltä saatujen vinkkien avulla Mononen kirjoitti teoksen Hiljaa pimeässä alle puolessa vuodessa.

Teos ei kuitenkaan menestynyt kirjoituskilpailussa, joten Mononen tarjosi sitä kustantajille. Marraskuussa 2014 Nordbooks teki hänen kanssaan kirjasta kustannussopimuksen. Monosen oli kuitenkin ennen julkaisua kirjoitettava kirja käytännössä uudelleen. Kirjan henkilöt olivat liian mukavia ja puhuivat ja käyttäytyivät liian järkevästi. Lisäksi juonessa oli muitakin tarinan kulkua turhaan jarruttelevia ja latistavia kohtia. Mononen kirjoitti kirjasta uuden version kesällä 2015. Hän kertoo olevansa uuteen versioon paljon tyytyväisempi kuin ensimmäiseen, joka hänenkin mielestään oli tarinan olosuhteisiin nähden liian laimea.

30.10.2015 julkaistiin Monosen esikoisteos Hiljaa pimeässä. Mononen omisti teoksen vanhemmilleen, joita hän sanojensa mukaan ei voi koskaan tarpeeksi kiittää siitä, mitä he ovat hänen hyväkseen tehneet.

Mononen järjesti kirjansa julkistamistilaisuuden Kouvolassa 7.11.2015. Tilaisuudessa huone pimennettiin, ja vieraille annettiin ruokia, joita he eivät nähneet. Syömisen jälkeen kuultiin Monosen lukemia pätkiä teoksesta. Pätkät oli äänitetty imatralaisessa studiossa, ja Mononen oli itse hankkinut niihin äänitehosteet. Äänitys on kuultavissa kokonaisuudessaan Youtubessa. Mononen on kertonut olevansa tyytymätön äänitykseen: Laiterikon vuoksi hän ei ehtinyt lainkaan harjoitella lukemista, ja tiukan aikataulun vuoksi kaikki oli äänitettävä yhdellä kertaa. Uusintaottoihin tai muokkaamiseen ei ollut aikaa.

Joulukuussa 2015 Nordbooks ilmoitti ottavansa kirjasta Hiljaa pimeässä uuden painoksen. Kirja on myös tarkoitus kääntää ainakin saksaksi ja englanniksi. Saksassa asuva Mononen haluaa, että kirja tulee luetuksi Saksassa, jonne sen tapahtumat sijoittuvat.

Mononen on kirjoittanut myös kotikaupunkiinsa Imatralle sijoittuvaa dekkarisarjaa, josta on valmiina kaksi ensimmäistä osaa. Kolmen seuraavan osan luonnokset on jo tehty, ja Mononen toivookin löytävänsä kirjasarjalle kustantajan. Hänellä on kertomansa mukaan yhä vahvat siteet Imatraan, ja hän haluaisi omalta osaltaan parantaa kaupungin mainetta ja imagoa. Kirjojaan varten Mononen pääsi kesällä 2014 käymään Imatran poliisilaitoksella pitkällä tutustumiskierroksella.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Mononen on kertonut haluavansa itse vaikuttaa asioihin, ei vain istua ja seurata tapahtumia ja päätöstentekoa passiivisesti. Monoselle tärkeitä asioita ovat muun muassa vammaisten oikeudet, ympäristön, etenkin vesistöjen suojelu sekä eläinsuojelu. Hän ei ole myöskään haudannut haavettaan valmistua jonain päivänä syöpätautien erikoislääkäriksi. Tämä olisi mahdollista, mikäli hänen silmänsä pystyttäisiin parantamaan geeniterapian avulla.

Opiskeluaikanaan Mononen osallistui aktiivisesti järjestötyöhön toimimalla ylioppilaskunnan hallituksen sekä kielten opiskelijoiden ainejärjestön hallituksen jäsenenä. Hän toimi lisäksi YTHS:n, ruokalatoimikunnan ja yliopiston laitosneuvoston opiskelijajäsenenä. Syksyllä 2008 hän asettui ehdolle kunnallisvaaleissa, muttei tullut valituksi.

Mononen on esiintynyt useita kertoja televisiossa, radiossa ja lehdissä. Ylen terveysohjelma Akuutti käsitteli hänen sairastumistaan kolmoishermosärkyyn. Ylen kanavilla Mononen nähtiin myös mm. kesällä 1992 näkövammaisten Ruotsin Holmön saaressa pidetystä leirikoulusta kertovassa ohjelmassa, jossa häntä haastateltiin ja hänen liikkumistaan kuvattiin. Hän oli mukana myös 1997 tehdyssä Erätulilla -lähetyksessä, jossa vaihto-oppilaat vaelsivat metsissä Virroilla.

Mononen oli vuonna 2011 mukana Lentokenttä -reality-sarjassa, jossa nähdään hänet matkustamassa Saksaan opaskoiransa Iken kanssa. Syyksi sarjaan osallistumiseen Mononen kertoo halunsa rohkaista muitakin vammaisia matkustamaan yksin. Lehtihaastatteluiden aiheena ovat olleet esimerkiksi kirjoitustyö, elämä sokeana, ylioppilaskirjoitukset, säästötoimet näkövammaisten kuljetuspalveluissa, opaskoirat, sairauskokemukset sekä Monosen gradu.

Mononen on kertonut pyrkivänsä kirjoittamalla paitsi tarjoamaan ajanvietettä myös parantamaan vammaisten asemaa, joka Saksassa ja monissa muissakin hyvinvointimaissa on huono: Kun näkövammaiset lapset Suomessa käyvät tavallista koulua, heidät lähetetään Saksassa näkövammaisten kouluihin ja eristetään siten yhteiskunnasta. Monosen mukaan opetuksen taso näkövammaisten kouluissa ei yleensä ole samaa tasoa kuin tavallisissa kouluissa, joten jatkokoulutus tuottaa suurempia vaikeuksia. Vaikka näkövammainen omaisi korkeankin koulutuksen, häntä ei Monosen mukaan haluta työmarkkinoille.

Maissa kuten Saksa oletetaan omaisten huolehtivan vammaisesta lähimmäisestään niin rahallisesti kuin silloin, kun apu esimerkiksi liikkumisessa tai talousaskareissa on tarpeen. Subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan on Monosen kertoman mukaan Saksassa vain unelma, Suomessa itsestäänselvyys, kuten ovat myös hyvät kirjastopalvelut ja erinomainen tiedonsaanti.

Jotta Mononen tavoittaisi myös saksalaiset lukijat ja päättäjät, hän pitää välttämättömänä kirjansa kääntämistä ainakin saksaksi. Hän haluaa esimerkillään osoittaa, että vammaisista on muuhunkin kuin yhteiskunnan eläteiksi.

Mononen on käynyt useissa kouluissa ja oppilaitoksilla vierailulla kertomassa sokean ihmisen arjesta. Hänen mukaansa vain tarjoamalla lapsille ja aikuisillekin mahdollisuus kysyä mieltään askarruttavia asioita voidaan välittää todellinen kuva sokean elämästä. Hän toivoo voivansa tehdä näitä vierailuja paitsi Suomessa myös muualla maailmalla.

Lähteet

1. Anna-lehti 48/2015: Päätin, etten ole enää ikinä läski
2. Apu 47/2015: Rikos on Sokea. Kirjoittanut Eve Hietamies
3. Etelä-Saimaa 12.10.2003: Ei minkään näköinen kaupunki
4. Etelä-Saimaa 20.9.2015: Unelmat todeksi näkemättä
5. Helsingin Sanomat 30.3.2008: Näkövammainen jää verkossa huomiotta
6. Ilta-Sanomat 4.10.2015: Suomalainen näkövammainen on Saksassa ihmettelyn aihe:
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1443752592939.html
7. Jonna Monosen nettiblogi:
http://jomonjorinoita.blogspot.fi/
8. Kajastus 4/2015: Jonnan pimeissä julkkareissa Julkaisijana Näkövammaisten Kulttuuripalvelu
9. Kodin Kuvalehden nettijulkaisu 4.12.2015: Jonna 37: Rakastuin mieheni ääneen:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/sokea_jonna_37_rakastuin_mieheni_aaneen
10. Kouvolan-Sanomat 6.11.2015: Pimeässä on tilaa kuvitella
11. Lounais-Lappi 21.10.2015: Nordbooks pärjää keskimääräistä paremmin:
http://www.lounaislappi.fi/Uutiset/1195002802120/artikkeli/nordbooks+parjaa+keskimaaraista+paremmin.html
12. Länsi-Savo 3.8.2013: Syntymästään asti sokea Jonna kirjoittaa kirjoja
13. Näkövammaisten Airut 16/2015: Saksassa asuminen on tehnyt Jonnasta itsenäisemmän:
14. Rengas-lehti 12/2015: Näkövamma ei jarruta tahtia Jonna Monosen esikoistrilleri ilmestyi lokakuussa:
http://www.rengas.de/fileadmin/user_upload/rengaslehti/Rengas_12__2015_artikkelit_nettiin_.pdf
15. Studio55: Haukuttiin huonosta ryhdistä, kumara selkä johtuikin vakavasta sairaudesta:
http://www.studio55.fi/tositarina/article/haukuttiin-huonosta-ryhdista-kumara-selka-johtuikin-vakavasta-sairaudesta/209494
16. Suomen Migreeniyhdistys: Nyt meni hermot -nettikirja:
http://www.migreeni.org/artikkelit/jonnan_kirja.html
17. Uutisvuoksi 7.8.2015:Sokeus ei häiritse Jonna Monosta: valmiina Imatralle sijoittuva dekkarisarja, suunnitteilla tuoksu:
http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2015/08/07/Sokeus%20ei%20h%C3%A4iritse%20Jonna%20Monosta%3A%20valmiina%20Imatralle%20sijoittuva%20dekkarisarja%2C%20suunnitteilla%20tuoksu%20/2015519394996/16
Aiheesta muualla

Elisa: https://kirja.elisa.fi/kirjailija/jonna-mononen
Facebookin julkinen kirjailijasivu: http://www.facebook.com/kirjailijajonna
Hiljaa pimeässä - Dramatisoitu lyhennelmä: https://youtu.be/Iv1qs8wTdEo
Kirjailijan oma blogi: jomonjorinoita.blogspot.com
Lukukeskuksen kirjailijasivu: http://www.lukukeskus.fi/kirjailijatietokanta/fi/kirjailija/1208