Tässä taas viimeaikojen unipäiväkirjan satoa.
Viiva (--) on merkki unen vaihtumisesta.
Olin yläasteella oleva teinihirviö,ja rättitöiden opettajana Mika Koskinen -niminen nuori homomies.No tunnilla tehtiin kammottavaa mehua puuvillasta,marjoista ja porkkanoista.Eräs luokkakaveri teki ällöttävää lientä,johon tuli vettä,marjamehua ja hiivahiutaleita...ja minunhan se piti tietenkin kaikki juoda.
--
Samassa koulussa edelleenkin.Tunnille tuli joku kalastaja&kalanjalostaja pitämään luentoa,ja äijästä lähti niin hirveä kalanhaju,että alkoi kuvottaa,henkeä ahdistaa ja silmistä tulla vettä.Tyyppi esitteli erilaisia ruotoja ja muuta kammottavaa.
Mikko Koskinen tuli sit taas kehiin ja murhasi Iken.Soitin paikallisen Televiesti-nimisen lehden saksankieliseen vihjepuhelimeen kunnon wanhanajan puhelinkopista ja kerroin asiasta,vaikka Mikko oli uhannut listiä minutkin.
--
Lukioaikainen ruotsin maikka pakotti minut säveltämään balladin ruotsin kielellä.Yritin äänittää biisiä,mutta kaikista kaseteista tuli nauhat ulos,kaiken lisäksi ne luikerteli pesuhuoneen viemäristä alas,ja siinä sit kiskottiin paskasia nauhoja takas kasetteihin.
--
Olin yläasteella bilsan tunnilla, kun opettajani ykskaks kysyi, tietääkö joku mitään paikasta nimeltä Schloss für Soldiers Alzheimer.Joo,noin se meni,kaikkine kielimokineen.Selvisi, että kyseessä on Augsburgissa sijaitseva hotelli alzheimerin tautia sairastaville entisille sotilaille.Paikka siitä erikoinen,että ovensuussa oli äänimajakka,jossa kimeä-ääninen mies kutsui koiraansa,joka tietysti vastas haukkumalla.Käytävillä kuului välillä hevosen kavioiden kapsetta,toisinaan Kimi Räikkönen kaahasi formula-autolla ohi ja heitti aina muutaman kommentin säästä.Katossa pörräsi ampiaisia,nää kaikki siis ääniefektejä.Pitäisköhän pistää pulju pystyyn,yöstäkin saisi 152egeä per yöpyjä!:)
--
Mulla todettiin imusolmukesyöpä.Olin Saksassa,ja isoin pelko oli,että mut viskataan sieltä pois.No pelon tilalle tulikin muuta:Kaulastani haluttiin poistaa imusolmuke,ilman puudutusta,mites muutenkaan.Lääkärin nimi oli vielä Susanna.Toimenpidehuone oli kellarissa,syöpäosasto kutoskerroksessa.Mä juoksin kiljuen rappuja ylös,lääkäri ja mun poikaystävä,joku saksalainen ihme nyrmy,perässä.Molemmat rääkyivät,ettei mua hoideta,jos kasvainta ei saada pois.
Menoa jatkui jonkin aikaa,kunnes Susanna sitten taipui jonkinmoiseen anestesiaan,ts.tuuppasi minut selälleen niin,että pitkä ruiskuneula iskeytyi lantiooni luuhun asti ja sain siitä jotain unilääkettä.Kasvain piti poistaa jotenkin suun kautta,ts.kurkkuun instrumentteja ja posken läpi katetri kaulaan,jossa pikkurillin pään kokoinen kasvain oli.
Sit olinkin syöpäosastolla ja exäni sängyn jalkopäässä tympääntyneenä,kun mä vaan makasin kuin kuollut hylje enkä harrastanut kuulemma mitään.Lapaluiden kohdalle survottiin piikki,josta ruiskutettiin sytostaattia lihakseen,sitten vasempaan käteen tippa,josta siitäkin tuli kemikaaleja,tosin mitkään lääkkeet eivät ole oikeasti olemassa,tunnen sytostaatit aika tarkkaan,kun oon niistä lukenut.
Ongelmaksi tuli,että multa oli otettava luuydinnäyte,mutta siitä mä niin ikään kieltäydyin,koska sekin otettaisiin ilman mitään puudutusta.Mutta imusolmukesyöpään sairastuneeltahan se on pakko ottaa.
Seuraava ongelma oli,miten ilmoitan äidilleni,että mulla on syöpä.Aina kun soitin,äiti sanoi,että hän on junassa,soita myöhemmin.Sitten kun sain hänet kiinni,hän totesi,että aijaa,sulla on syöpä,oli kuullut sen jotain kautta jo edellisenä päivänä eikä voisi vähemmän kiinnostaa.Ja mulle kun olisi kaikkein kauheinta oikeastikin ilmoittaa vanhemmilleni,jos sairastuisin vakavasti.
Solumyrkyistä ei tullut pahaa oloa,kohtalo oli kuitenkin kova: Joutuisin puoli vuotta syömään vain pelkkiä kasviksia ja juomaan vissyä,kaikki muu kiellettyä.Mä sit epätoivoisena mietin,että kai nyt saisin saksalaisia Schorleja,eli vissystä ja mehuista tehtyjä juomia,juoda,mutta exäni,joka yhä murjotti mun huoneessa sanoi,että jos en alkaisi pelata tennistä,en saisi syödäksenikään muuta kuin salaatin lehtiä. Että iloisissa merkeissä mennään.Unikirjan mukaan pahanlaatuinen kasvain tarkoittaa,että mulla on selvittämättömiä asioita läheisten kanssa,jossain taas sanotaan,että hengenvaarallinen sairaus tarkoittaa terveyttä.No toivottavasti,ei tänä vuonna vielä ainuttakaan kuukautta,jollon ei olisi tökkästy neulalla,toivottavasti nyt alkaisi vihdoin elämä kaukana tippaneuloista ja leikkauspöydistä.
--
Makasin jossain isossa sairaalassa neurologian osastolla. Ruuaksi sain ainoastaan muovipusseihin pakattuja, pitkiä patonkeja, joissa luki unikonsiemenillä tehdyillä pistekirjaimilla LEENA PEIK. (Älkää kysykö, mistä tuo nimi tuli.)
Mun kallon sisään oli määrä vaihtaa siellä oleva pieni sim-kortin näköinen osa. Selvisi, että kun mun kallo aikanaan oikeastikin avattiin, se olikin laitettu niitin sijaan kiinni nepparilla. Eli ei kun luupalanen irti ja sim-korttia sisään, muuten mun aivoista alkaisi kadota siellä oleva tieto.
Ongelmaksi tuli, että kyseinen kortti hävisi... joten tässä sitten ilmeisesti tullaan koko aika tyhmemmäksi.
--
Olin lapsuudenkodissani jonkun kaverini kanssa. Harjoittelin pianolla yhtä lastenlaulua todella kovaa. Äkkiä pianosta alkoi kuulua rahinaa ja se muuttui valtavaksi risukasaksi.
--
Olin saanut jonkin Disneyn DVD-pelin, mutta kas kummaa kun aloin sitä pelata, meninkin itse peliin sisään. Kävelin metsässä, jossa kuului linnunlaulua ja tuulen suhinaa, taivaalta tietenkin satoi oikeaa vettä ja päivä alkoi laskea iltaa kohti.
Pelissä oli ns. keittiöpisteitä, ts. kun sellaiseen tuli, aukesi tietokoneen kyljessä oleva luukku, ja sieltä sitten putosi jotain syömistä. Mutta jostain syystä suklaavanukkaat ja pitkät, kapeat täytekeksit sekä toffeekarkit, joita sieltä tippui, olivat monta vuotta vanhoja.
Eräässä kohdassa menin pimeään, höyryn täyttämään kylpyhuoneeseen. Siellä oli tooooodeeella pelottava monsteri: sadetakkikankaasta tehty, litteä, jotain isoa kasvinlehteä muistuttava viritelmä, jonka päässä (tai siis korkeimmassa kohdassa) oli pitkä varsi ja sen nokassa jonkinlainen pää. Monsterin muovisuu sitten aukesi ja se alkoi näykkiä käsivarttani.
Pelissä pääsi myös avaruuteen. Pieneen, puiseen koppiin, jonne mentiin kapeaa, niin ikään puista, ramppia pitkin, tuli mennä. Koppi muistutti lähinnä ylipientä hissiä. Sitten kuului suhinaa, kun koppi mukamas lähti nousemaan ylös. Niin huippua ei Höyhensaartenkaan Disney-tekniikka ollut, että sinne olisi päässyt oikeasti.
Seuraavaksi istuksin lapsuudenkotini huoneessa wanha kunnon dos-tietokone edessäni. Kone oli juuressa, ja kirjoitin sitten jonkin komennon. Liekö tullut painovirhe paholainen, kun kuului PIIp, ja kone sylkäisi lattialle jonkin epämääräisen klöntin. Sitten PIIP ja uusi klöntti, PIIp, klöntti jne. Selvisi, että kyseiset klimpit olivat monta vuotta vanhoja Jakki-makupaloja. Eikä tulvasta tullut loppua. Kohta lattia oli klönttien peitossa, sitten se jo lainehti niistä ja klönttivanat alkoivat suunnata kohti eteistä. Mä yritin kirjoittaa jotain peruutuskomentoa, mutta enhän mä tietenkään osannut, koska kyseinen yökötystulva tuli yllätyksenä. Eikä koneen virtaa tietenkään saanut sammumaan.
Ei kun jogurttia naamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti