Meinasin jo klikata esiin laatimani virallisen cv:n ja pistää sen tänne, mutta eihän sellaista totista löpinää kukaan lue nukahtamatta, joten kerron ihan sen ihmeellisempiä hienouksia, kuka jomotuksen takana on.
Nimi Jomo on lähtöisin oikeasta nimestäni, joka on Jonna Mononen. Aikanaan tuon lempinimi tarttui matkaan, kun teinivuosina sain loistoidean tehdä huonoa musiikkia. Omistin tuolloin halppissyntikan, jolla sen toteuttaminen olikin helppoa. Sitä paskaa tuskin kukaan pystyy kuuntelemaan ilman, että päässä alkaa jomottaa, joten siitä se lähti.
Tämän maailman ilmaa tulin pilaamaan 27. heinäkuuta 1978 eli unikeon päivänä. Se muuten onkin aika osuva päivä, olen nimittäin parantumaton aamutorkku ja muutenkin pystyn nukkumaan melkeinpä koska tahansa, kunhan vaan olen vaaka-asennossa.
Perusluonteeltani olen jääräpää, joka ilmeni jo siitä, etten olisi halunnut syntyä. Kätilö sitten lopulta suivaantui ja repi minut pihalle niin, että hiustukkoja jäi käteen.
Syksyllä vanhempani panivvat merkille, etten seuraa katseellani mitään. Huusin kuin syötävä siihen asti, kun kuulin jonkun puhuvan tai tunsin kosketuksen. Elämäni ensimmäisestä vuodesta vietinkin paljon niin Lappeenrannan kuin Hesankin sairaaloissa, joissa minua tökittiin ja kuvattiin, jotta häiriön syy saataisiin selville. Vanhemmilleni sitten todettiin, että kaikki on kunnossa paitsi ettei tämä teidän lapsenne näe. Shokkihan se tietysti oli, mutta koska mulla on huippuvanhemmat - heistä ehkä joskus lisää - elämäni lähti rullaamaan siinä missä normaalisti näkevilläkin. Valoa pystyn kyllä erottamaan, ts. jos vaikka menen pimeään kylppäriin, laitan valot palamaan, se kun on miellyttävämpää.
Mun näkymättömyydestä ehkä myöhemmin lisää, nyt tärkeämpiä ja törkeämpiä yksityiskohtia.
Koulut kävin Imatralla, ennen abivuotta vietin vaihtarivuoden Saksassa. Vuosi oli aika karmea koettelemus monin tavoin, nätisti sanoen meni aika lailla perseelleen. Se hyöty siitä oli, että kasvoin siellä jotakuinkin aikuiseksi.
Hankin valkolakin - tai iskä sen maksoi - ja lähdin Savonlinnaan lukemaan kääntäjäksi. Saksan kielen opettelin ennen vaihtarivuotta, koska kyseinen maa alkoi imeä mua ilman mitään järkevää syytä puoleensa syksyllä 1992, ja vaihtarijärjestö vaati ko. kielen arvosanoja. Saksa-maniastani myöhemmin, Saksa kun on mun elämässä isossa osassa.
Opiskelut veivät kymmenen vuotta, kun aina toisinaan piti käydä leikkauspöydällä ja terveys muutenkin oli vähän niin ja näin. Terveenä ollessani painoin menemään täysillä, tosin enemmän keskityin yliopiston ulkopuoliseen elämään ja kaikenlaiseen järjestöhäsellykseen. Kaiken lisäksi mun apuvälineet, joilla tietokonetta käytän, meni tämän tästä paskaksi, joten sekin vaikeutti tilannetta.
Gradukin sit piti tehdä. Siihen menikin vaatimattomat kolme vuotta, joskin välillä oli sellasia vuoden taukoja. Tieteellistä paskaahan ko. eepoksesta tuli, vaikka aihe sinäänsä ihan kiinnostava: Suomalaisten ja saksalaisten nettikauppojen käytettävyydestä sokean kannalta. Parhaat jutut kirjoitin toinen käsi sipsipussissa ja siideritölkki vieressä, silloin luovuus oli suorastaan huipussaan, kielioppivirheiden ja asiasisällön hajanaisuuden kustannuksella tosin.
Kun opintouudistus sitten painoi päälle ja graduun tuli eräänlainen deadline - muuten olisi joutunut tekemään jotain lisäopintoja - pakko oli pistää pökköä pesään, valmistujaisjuhlia olisi kiva viettää ja lahjoja saada. Joten huippuhyvällä b:n arvosanalla sain homman pakettiin ja pääsin juhlimaan.
Erinäisten kiemuroiden kautta päädyin lopulta Kouvolaan, jossa vaikutin peräti yhden vuoden ajan.
(Ekana kouvolalaispäivänä muuten jouduin ambulanssilla sairaalaan julmettujen vatsakipujen takia, joten hyvä alku sinänsä.)
Matkustelin sitten ympäri Saksaa kirjekavereitani tapaamassa. Eräällä reissulla loppuivat puhtaat vaatteet, ja kun muistin, että berliiniläisellä kirjekaverillani Christianilla on pyykkikone niin Facebookin kautta hänelle anelua, jotta voisinko tulla pesemään pyykkiäni hänen luokseen. Sehän sopi, ja kun pyykkikone pesi ja linkosi, me huomasimme, että tässä on muutakin kuin kirjekaveruutta...
Kolmea kuukautta myöhemmin muuttoauto haki maallisen omaisuuteni Kouvolasta ja kiikutti sen Berliiniin, jossa asuimme parisen vuotta. Kävin töissä Nocti Vagus -nimisessä, pimeässä ravintolassa, jossa siis on pilkkopimeää eivätkä asiakkaat näe yhtikäs mitään. Vessassa ja keittiössä kyllä sentään paloivat valot. Homma tyssäsi mm. siihen, että selkäni sanoi sopimuksensa irti. Jouduin isoon selkäleikkaukseen, josta ehkä myöhemmin lisää.
Keväällä 2013 teimme kultsun kanssa radikaalin ratkaisun: Vuokrasimme asuntomme ja läksimme puoleksi vuodeksi maatiloille vapaaehtoistöihin. Olimme kahdella saksalaisella ja kahdella italialaisella tilalla. Meitsikin oppi lypsämään lehmiä ja vuohia käsin, ja pakko sanoa, että vieläkin ikävöin niitä aikoja. Kun siippa teki etupäässä remonttihommia, minä harjasin ja putsasin lehmiä, irrotin niiltä punkkeja ja lypsin. Italialaisella tilalla ruokin kanoja ja vein niiden munia kauppaan. Tuolloin aloitin myös esikoistrillerini Hiljaa pimeässä ykkösversion kirjoittamisen.
Koska Etelä-Saksa viehätti meitä, päätimme jättää Berliinin pölyt taaksemme ja muutimme tänne Bad Säckingeniin Sveitsin rajan tuntumaan. Täällä olemme asustelleet tammikuusta 2014 asti. Perheeseemme kuuluu pölypunkkien ja villakoirien lisäksi ihan oikea koira, 7-vuotias labradorinnoutaja Ike ja noin 7-vuotias kisu Toivo.
Sain marraskuussa Nordbooksilta myönteisen kustannuspäätöksen ja rustasimmekin samantien kustannussopimuksen. Kakkosversio trilleristä Hiljaa pimeässä, edeltäjäänsä selvästi realistisempi ja raaempi kustantajan pyynnöstä, lähti luettavaksi nimipäivänäni 21.7. Arvioitu julkaisupäivä on 30.10. Lisää kirjasta tuonnempana, tämän kun piti olla lyhyt esittely.
Harrastuksiini sitten. Niitä on monenlaisia: Housuja tulee kulutettua, ts. istuksin paljon tietokoneen ääressä, tämä härveli kun on mulle todella korvaamaton. Luen valtavat määrät, yleensä useita kirjoja viikossa, kirjatkin ovat tietokoneella. Olen kavereille sanonut, että jos kirjassa ei murhata ketään, jätän sen lukematta, ja aika lähellä totuutta se onkin. Trillerit, etenkin psykosellaiset, ovat aivan mahtavia. Dekkaritkin kuuluvat lemppareihin. Scifi on mun aivoille liian monimutkaista ja abstraktia, yliluonnollisia aineksia sisältävistä kirjoista oikeastaan vain Stephen King ja Dean Koontz kelpaavat.
Rakkauskirjat ovat yäk, mieluummin itse teen ihmisiä onnettomiksi kuin luen, miten muut sitä tekevät, ja se, missä asennossa kukin on sängyssä, ei kiinnosta mua pätkääkään. Hyvät tietokirjat, ennen muuta kaikkeen lääketieteelliseen ja terveyteen liittyen sekä kirjat toisesta maailmansodasta, etenkin Saksan osalta, kiinnostavat tosi paljon. Tästäkin ehkä myöhemmin lisää... Niin ja tehtäköön selväksi, että natsi en ole, vaikka Saksa-friikki henkeen ja vereen olenkin ja vaikka ko. juoruja minusta toisinaan leviääkin. Mun vertaaminen niihin öykkäreihin on varma tapa saada minusta vihollinen.
Lempparikirjailijoitani ovat mm. Ilkka Remes, Taavi Soininvaara, Michael Palmer, Desmond Bagley, Clive Cussler, Alistair Macclean, Seppo Jokinen, Outi Pakkanen, Stephen King ja Juha Vuorinen.
Musiikki on jo lapsesta asti ollut todella tärkeä osa elämääni, kuulemma melkein heti kävelemään opittuani olin hakeutunut pianon ääreen. Vanhemmat ruokkivat musikaalisuuttani, lastenlaulujen lisäksi mulla kuuntelutettiin paljon klassista musaa, ja 3-vuotiaana aloitin viulukoulun. Mulla todettiin ns. absoluuttinen sävelkorva, ts. jos joku laulaa jonkin nuotin, voin sanoa, onko se a, b, c tai jokin muu. Tästä on ollut tosi paljon apua myöhemmän kuoroharrastuksen parissa, samoin omien biisien teko onnistuu helpommin.
Pianoakin tuli soitettua paljonkin ja otin muutaman vuoden tuntejakin. Nyt vaan kun ei - naapureiden onneksi - ole kotona pianoa, taito on ruostunut ja pahasti onkin. Laulamisesta tykkään sen sijaan. Kuulemma mulla on ihan nätti ääni... joskin kerran, kun Savonlinnassa treenasin Mozartin Requiemea (anteeksi mahd. väärä kirjoitusasu), huomasin lopetettuani, että naapuri oli pistänyt sterkat lujalle.
Ruuanlaitto on kivaa sekin, mikä kyllä näkyy mun ulkoisessa olemuksessa, en siis todellakaan ole sitä länsimaista hoikkaa ihannemallia. Exäni, jonka kanssa olin 4,5 vuotta, lihoi tuona aikana useamman kilon, minkä osin katson ruuanlaittotaidon ansioksi. Yläasteella otin köksää neljä tuntia valinnaiseksi, ja lukioaikana tuli suoritettua joitain kursseja ravintolakoulussa.
Koiruuden kanssa tulee tietenkin lenkkeiltyä ja spinningiä harrastettua vasta hankitulla spinning-pyörällä. muuten ei urheilu oikein iske. Sitä tuli aikanaan harrastettua hivenen liikaa, mistä myöhemmin lisää.
Kavereiden tapaaminen, joko virtuaalisesti tai livenä, on korvaamattoman tärkeää. Ystäviä ei ole koskaan liikaa, ja jotenkin olen aina tykännyt tutustua uusiin ihmisiin. Olenkin Facebook- ja Twitter-addikti, siellä tulee pyörittyä päivittäin... eli ei elämää ilman nettiä ja kännykkää. Mä en tosin ole puhelu- vaan tekstariterroristi.
Järjestöhommia on myös tullut tehtyä. Yliopistoaikana tuli oltua yo-kunnan hallituksessa vuosikaudet samoin kuin kaikenlaisissa muissa johtokunnissa ja järjestöissä. Punainen Risti ja eläinsuojelutyö ovat myös lähellä sydäntä. Myös tukihenkilötoimintaa olen harrastanut, siitä myöhemmin.
Nyt joku varmaan ihmettelee, miten mun aika tähän kaikkeen riittää. No ei se riitäkään, vuorokaudessa on liian vähän tunteja, joskus kun sitä valitettavasti pitää syödä ja nukkuakin.
Ai niin, monen mielestä erikoisin harrastukseni jäi vielä mainitsematta: Mä nimittäin keräilen hajuvesiä, olen keräillyt jo parikymmentä vuotta. Tuoksuja on tällä hetkellä noin 900, ja aina niitä haalin lisää. Sanomattakin selvää, että niitä myös käytän. Muutenkin tuoksut ovat mulle todella tärkeitä, ja näin ollen esim. shampoon, ihovoiteiden ja kodinkemikaalien valinnassakin tuoksut ratkaisevat.
Pidän voimakkaista, lämpimistä ja intensiivisistä hajuvesista, lemppareitani ovat mm. Amor Amor (Cacharel), Hot Couture (Givenchy), Organza (Givenchy), Magie Noire (Lancòme), Poison ja Midnight Poison (Dior), Crystal Noir (Versace), L'eau Premier ja Chance (Chanel), Paris ja Cinema (Yves Saint Laurent), Red Door (Arden), Loulou (Cacharel), Deep Red (Boss), Pour Femme (lacoste), Euforia (Calvin Klein) Code (Armani), Hypnose (Lancome), Trouble (Boucheron) ja Yria (Yves Rocher). Myös kevyempää osastoa käytän, ja onhan tuossa kyllä valinnanvaraakin. :) (Niin ja anteeksi panovihreet, niiltä ei voi välttyä eikä varsinkaan, koska en pysty pulloista lunttaamaan enkä jaksa googlata.)
Enkä jaksa nyt kirjoittaakaan enempää, pakko saada kokista... joo, olen todella riippuvainen kolajuomista, parikin päivää ilman aiheuttaa jomotusta päässä.
Jos, ja kun, haluat seurata tekemisiäni, voit liittyä joukkoon suureen vaikkapa Facebook-sivullani:
http://www.facebook.com/kirjailijajonna
tai Twitterissä:
https://twitter.com/schokokatze1978
Se on byebye!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti