Näin sokkoa pissitään silmään

Tämänviikkoiset päivitykset ovat enemmänkin Jomon narinoita kuin jorinoita, mutta silloin kun on jyristävää, minä jyrisen.
Meille sokoillehan on jo jonkin aikaa ollut olemassa keinoja lukea painettuja tekstejä kuten kirjoja. Kirjojahan voi skannata tavan skannerilla, jonka jälkeen niiden teksti tunnistetaan ja tallennetaan tiedostoiksi. Näitä tiedostoja voi lukea pistenäytöllä tai kuunnella puhesynteesillä.
Uudemmat vehkeet ottavat esim. kirja-aukeamasta kuvan ja alkavat hölöttää tekstiä miltei samantien ääneen. Laitteet painavat vain noin 1.2-2 kiloa.
Sellaista minäkin havittelin. Apuvälineet maksaa Saksassa Krankenkasse eli sairaskassa, ja ne määrää reseptillä silmälääkäri.
Simmulekurini sanoi kuitenkin, että hän ei mitään määrää vaan on mentävä Freiburgin yliopistolliselle klinikalle, ja tunnetusti tuon mystisen JONKUN ohjauksessa. No hän sitten pitkin hampain soitti jollekin freiburgilaisfirmalle, josta tuli tänään tyyppi esittelemään lukulaitetta. No otin jonkun Jonna Monosen kirjoittaman trillerin Hiljaa pimeässä pöydälle valmiiksi. Olisihan se jänskää lukea omaa kirjaa lukulaitteella...
No tyyppi saapui... ja raahasi olohuoneeseeni kivikautisen skannerinrohjon, joka erosi tavan skannerista vaan siinä, että se puhui... puhesynteesillä, joka on vuosimallia kivi ja reki. No Fritzi esitteli tätä "hienoa laitetta" ylpeänä: Kirja sisään, jolloin paksummista kirjoista usein jäävät reunat sujuvasti lukematta, ja sitten kone päälle:

sursursursursursursursursursursursursursursursursur...

Siinä olisi ehtinyt ottaa vaikka päivätirsat. Kameralla toimiva laite olisi samassa ajassa selvittänyt ainakin kolme aukeamaa.
Totesin, että en kyllä haluaisi skanneria vaan kameralla toimivan lukulaitteen. Fritzi sanoi kalseasti, että sairaskassa maksaa vaan tällaisen skannerin, kameralaitteet on maksettava itse.
Kumma kyllä olin saanut aivan toisenlaista tietoa, ja sen myös sanoin. Äijä vaan jatkoi, että kamera on itse maksettava... ja siinä surruttelua kuunnellessamme hän totesi, että kameralaitteet ovat paljon kalliimpia kuin mitä mulle on kerrottu.

Seuraavaksi eteeni tuli pistenäyttö, sekin vuosimallia hevonen ja rattaat. Kysyin, jotta eikö heillä ole Baumia, mielimerkkiäni. Fritz totesi kylmästi, että ei kai VW myy Opelia... Eli jos hänen firmansa myy paskaa, on turha odottaa pashaa.

Inttäminen vaan jatkui: Tämä laitteisto on ainoa, jonka saan. Ja kun totesin, että tämä surruttelu on niin hidasta, kysyi Fritz ynseästi, että olenko tosiaan, ihan varmasti valmis maksamaan siitä hyvästä, että laitteessa on viidessä sekunnissa tekstin tunnistava kamera?!
Totesin jo itsekin aika kettuuntuneena, että jos luettavanani on liki 1000-sivuinen kirja, joka sekunti merkkaa jotain. Sitä paitsi kysymykseeni kirja-aukeaman reunojen huonosta luettavuudesta skannerilla ei tullut vastausta.
Totesin lopuksi, että hyvää viikonloppua. En halua skanneria, joka

1. on hidas
2. on painava
3. on iso
4. on epäkäytännöllinen
5. jossa on ikiwanha puhesynteesitekniikka
6. jossa on huonot tekstinselaus- ja tallennusominaisuudet
7. jota ei voi ottaa kokonsa ja kömpelyytensä vuoksi mihinkään mukaan toisin kuin parikiloista, reppuun mahtuvaa kameralaitetta
8. ja jonka vaikka sitten maksan itse, jos se siitä on kiinni, sillä en tee mitään laitteella, jota on työlästä käyttää.

Otin samantien yhteyttä paikalliseen näkkärijärjestöön ja sain kuulla, mitä odotinkin: Sairaskassa kyllä maksaa myös kameralaitteen. Eli minua yritettiin ihan tahallisesti johtaa harhaan eli hyvällä suomella kusta silmään.

En viitsi ajatellakaan, moniko on langennut samaan ansaan ja surruttelee kivikautisen skannerinsa kanssa, kun saman ajan voisi käyttää lukemiseen. No, kai museoesineitä pakkomyyvän kapitalistikaupparatsun mielestä meillä sokoilla on aikaa, kun emme kelpaa mihinkään... eli aikaa voi ihan hyvin käyttää surruttelun kuuntelemiseenkin.

Sanomattakin selvää, että tähän pirttiin jos lukulaite tulee, se on kameramallia ja uusinta tekniikkaa... ja sairaskassa maksaa.

Eespäin, eespäin, tiellä taistojen, kunnes saan toimivan vekottimen!