keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kerro se Hänelle!

Jomo on tänään vähän vakavammalla mielellä.
Aivan ensialkuun, vaikka suomeksi kirjoitankin, lähetän paljon lämpimiä ajatuksia eilisen Saksan junaonnettomuuden uhreille ja heidän läheisilleen. Vaikka tämä ei teitä lohduta, uhrit ovat varmasti nyt jossain hyvässä paikassa ja ovat siellä odottamassa meitä muita. Mitkään sanat eivät voi kuitenkaan menetyksen tuskaa kuvailla.

Eilisaamuna, kun tavalliseen tapaani nautiskelin kylmää kokista ja avasin Ylen uutiset, ruudulle tuli alku junaturmasta kertovasta uutisesta. En muista sanatarkkaa lainausta, mutta sanat kuolonuhreja vaatinut junaonnettomuus aamuseitsemän maissa Etelä-Saksassa lähellä Bad...

Ruudunlukuohjelma alkoi sitten pölöttää jotain aivan muuta. Sydämeni lakkasi lyömästä. Kultani, jota rakastan yli kaiken, oli tuohon aikaan junassa matkalla Bad Säckingenistä töihin.

Sillä kertaa kaupungin nimi ei ollut Bad Säckingen... mutta jo ajatuskin siitä, että rakkaani olisi ollut tuossa junassa... se silmänräpäys, jonka ajan pääni täyttyi vain tuosta yhdestä ajatuksesta, oli yksi elämäni kauheimmista hetkistä.

Edellisenä yönä kultani herätti minut kaksi kertaa vain, koska halusi tulla aivan lähelleni ja halata. Hän oli jotenkin levoton, ja vaikka kuinka puristauduimme toisiamme vasten, emme päässeet tarpeeksi lähelle.

Ajatuskin siitä, että olisin menettänyt tuon miehen, tekee yhä pahaa. Olen toki tiennyt rakastavani häntä syvästi, mutta sen, miten syvää ja kokonaisvaltaista rakkaus voikaan olla, tajusin eilen.

Moni voi pitää minua itsekkäänä ja sydämettömänä, kun lähetän yläkertaan kiitoksia siitä, että rakkaani juna säästyi, etenkin kun niin moni kuoli ja loukkaantui. Rakkaus kultaani kohtaan on kuitenkin niin väkevä, että kestän tuollaiset ajatukset.

Tärkein asia, jonka tällä kirjoituksellani haluan kuitenkin teille sanoa on tämä: Jos rakastatte jotakuta, kertokaa se Hänelle tarpeeksi usein. Joka päivä ei ole liian usein, sillä juuri tämä päivä voi olla hänen viimeisensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti