...jos itse maksat

Tämä on tätä kahden kerroksen väen alakerran asukkaan pohdintaa. Minullahan todettiin kesällä polymyalgia rheumatica -niminen reumasairaus, joka saatiin hoidolla aluksi kuriin. Syksyn mittaan oireet alkoivat pahentua, ja sairaus levisi verisuoniin. Olisi kyllä aika käydä ihan oikealla reumatologilla, mutta... Tässä aivan lähelläni on hyvä reumaklinikka. Sinne kyllä pääsee, jos itse maksaa, sinne kun otetaan vain yksityispotilaita, jollainen en ole. Olen ns. kassapotilas eli alakerran väkeä. Olisihan sitä klinikoita kauempanakin, mutta sokeana sitä ei niin vaan lähdetä junalla tuntemattomaan kaupunkiin, tuo opaskoirakaan kun ei osaa lukea. Sitä paitsi tarvitaan varmaankin pari käyntiä ennen kuin tilanne selviää. No ainahan voisi ottaa jonkun avustajaksi. Avustajan saa, jos itse maksaa vähintään kaksitoista euroa tunnilta. Suomessa kun näkövammainen saa henkilökohtaisen avustajan, Saksassa, ja varmasti muuallakin, pitää apu maksaa itse... tai vielä mieluummin mamma och pappa betalar. Sokeainrahalla sitä ei moneksikaan tunniksi avustajaa hankitakaan, etenkin vielä kun mahdolliselle klinikalle kestää ajellakin jo muutaman tunnin. Apua siis saat, jos itse maksat. Niin kauan kun kuulun alakerran väkeen, saan pärjätä miten parhaiten taidan. Raha ei tee onnelliseksi, mutta mieluummin sitä itkee yksityisklinikalla kuin yksin kotona kipujen kanssa jaloissaan opaskoira, joka kyllä tarjoaa lämpöä, apua ja opastusta, mutta joka ei osaa lukea eikä kuskata minua tuntemattomissa paikoissa. Tsemppiä teille toisille vammaisille, jotka ehkä tämän luette. Olen onnellinen Saksassa, mutta Suomen vammaispoliittisia ratkaisuja kuten oikeutta henkilökohtaiseen avustajaan ikävöin niin että sattuu. Itsesäälistä en pidä, vaikka itseäni ehkä nyt vähän säälinkin. Samalla säälin toisia vammaisia, joilla varmasti monella on asiat vieläkin pahemmin. Kun oletetaan, että omaiset huolehtivat eikä mahdollisesta koulutuksesta huolimatta työmarkkinat avaudu, tässä on tulos. Minulla nyt vielä ovat pullat suht hyvin uunissa. Tämä avuttomuus ja kylmyys hyvinvointivaltion osalta vammaisia kohtaan vaan sattuu ja sapettaa! Eilen lähti Filille hakemus kirjani käännösnäytteen rahoittamiseksi. Ensimmäinen askel on siis otettu. ...ja jonain päivänä kirjani, tai kirjojani, ilmestyy näissä hyvinvointimaissa, jotka pitävät meitä vammaisia pelkkinä yhteiskunnan elätteinä.